tiistai 26. tammikuuta 2016

Terveisiä sängyn pohjalta


Moikka!

Taas on hirmuisesti aikaa edellisestä postauksesta. Kiireitä on riittänyt, eikä ole ollut kovin paljoa kerrottavaa – ei varsinkaan koulun suhteen, kun olin yli kuukauden joululomalla Suomessa perheeni kanssa sekä rakkaani luona Ruotsissa.

Eilen illalla pääsin siis takaisin Browniin 24 tunnin matkustamisen jälkeen. Ensimmäisen lennon aikana minulle nousi kuume, ja loppumatka olikin sitten aikamoista tuskaa. En ollut tajunnut ottaa särkylääkkeitä mukaan, joten kovan kuumeen takia pystyssä pysyminen oli esimerkiksi maahantulotarkastukseen pääsyä odotellessa hankalaa. Lopulta onneksi pääsin omaan sänkyyni nukkumaan. Edelleen olen kipeänä, mutta särkylääkkeet helpottavat vähän oloa, ja luennot alkavat onneksi vasta huomenna.

Viime semester oli aika vaativa, mutta erittäin antoisa. Persoonallisuuspsykologian labrakurssi vei ehdottamasti eniten aikaa, mutta toisaalta oli ehkäpä paras kurssi, mitä olen tähän mennessä ottanut. Pääsimme tutkimaan oikeasti mielenkiintoisia asioita, käyttämään tilastotiedettä ja tietokoneohjelmia käytännössä, ja kirjoittamaan ihan kunnollisia tutkimusraportteja. Lopuksi suunnittelimme ja toteutimme ryhmissä itse valitsemamme tutkimuksen, jonka tulokset sitten esittelimme muille kurssilaisille. Minun ryhmäni tutki itsetunnon ja riskikäyttäytymisen eroja ja yhteyksiä heteroseksuaaleilla ja seksuaalivähemmistöön kuuluvilla nuorilla. Saimme yli 200 osallistujaa, ja lopputuloksetkin olivat erittäin mielenkiintoisia. Tutkimusraporttejakin on mukavaa kirjoittaa, kun on itse saanut suunnitella tutkimuksensa.

Muut kurssit olivat onneksi vähän vähemmän aikaa vieviä. Unikurssi oli yllättävän hyvä ja hyödyllinen. Olin ajatellut sen olevan mielenkiintoinen, mutten arvannut, kuinka paljon siitä voisi olla hyötyä muiden psykologian kurssien kannalta. Kurssilla opin, kuinka uni ja niin fyysinen kuin henkinenkin hyvinvointi ovat vahvasti kytköksissä toisiinsa. Esimerkiksi alkavan masennuksen voi tunnistaa ihmisen unikäyrästä jo ennen varsinaisia masennuksen oireita!

Sukupuolen tutkimuksen kurssi oli myös mukava ja rento. Professori oli ihan mahtava, ja oli kiva päästä juttelemaan lukemistamme kirjoista pienessä ryhmässä. Itse kirjojen lisäksi keskustelimme myös ajankohtaisista aiheista erityisesti feminismiin liittyen, mistä syntyi antoisia keskusteluja. Oli mielenkiintoista päästä kuulemaan erilaisten ihmisten kokemuksia, näkemyksiä ja mielipiteitä, ja verrata niitä omiinsa.

Ruotsi oli samanlaista kuin aina ennenkin – kiva pieni porukka, rento meininki, ja hauskat tunnit. Luimme monia erilaisia tekstejä, katsoimme ruotsalaisia elokuvia, ja kirjoitimme eri aiheista. Tunneilla toki yritimme parhaamme mukaan keskustella ruotsiksi. Tänä lukukautena en voi valitettavasti ottaa ruotsia, sillä professorit ottivat lomaa ja menivät Tukholmaan.

Persoonallisuuspsykologian kurssin kautta eksyin myös mukaan sosiaalis-kognitiivisen psykologian tutkimusryhmään. Työskentelen siis tutkimusassistentin hommissa nyt tästä lukukaudesta lähtien. Viime vuonnakin ehdin jo onneksi käydä muutamassa tapaamisessa, ja tutustuin porukkaan. Mukana on siis ehkäpä viitisentoista professoria, jatko-opiskelijaa ja tutkimusassistenttia – todella mukavia ihmisiä jokainen. Odotan innolla, minkälaisia hommia oikein pääsen tekemään!  

Tämän kevään kursseista lisää myöhemmin. Suunnitelmissa olisi ainakin sosiaalipsykologiaa, kehityspsykologiaa ja Mande-tanssia :)