Oppimisen ilo - myytti vai mahdollisuus?

Moikka!

Tällä hetkellä istuskelen New Yorkissa lentokentällä odottelemassa konetta Helsinkiin (tosin tulen julkaisemaan tämän postauksen vasta myöhemmin, sillä wi-fi on täällä maksullinen, ja minä liian pihi).Aamulla oli aikainen herätys ennen kuutta, sillä lensin ensin Bostonista tänne. Kun lentoni on lopulta perillä Helsingissä niihin aikoihin kun yleensä menen nukkumaan, on kello paikallista aikaa jo melkein yhdeksän aamulla. Taitaa siis jäädä ensi yökin hieman lyhyeksi – mahdollisesti täysin olemattomaksi. No jaa, olen sen verran innoissani kotiin pääsystä, ettei pieni univaje kauheasti vaivaa!

Toisaalta tuntuu, että aika on mennyt hirmuisen nopeasti, ja toisaalta taas, kuin olisin ollut Brownissa jo ainakin vuoden. Alussa sitä tuntee aina olevansa ihan hukassa, mutta yllättävän äkkiä tottuu uusiin tapoihin ja rutiineihin sen kummemmin asiaa miettimättä.

Vaikka täällä eläminen on paljon muutakin kuin pelkkää pänttäämistä, niin opiskelemaan tänne on kuitenkin pääasiassa tultu (ainakin toivottavasti).  On ollut hienoa huomata ihan käytännössä, miten mahtavaa on pystyä opiskelemaan juuri niitä asioita, mitkä itseä kiinnostaa. Kun kursseja on tarjolla satoja ja kaikkia saa kokeilla parin viikon ajan ennen lopullista päätöstä, ei voi syyttää kuin itseään, jos ei pidä omasta lukujärjestyksestään. Toki myöhemmin sellaisiakin tilanteita voi tulla. Kun toisena vuonna lopulta valitsee pääaineen, voi siihen sisältyä joitakin pakollisia kursseja, joista ei niin kauheasti tykkää. Itseäni huvittaa, kuinka psykologian opiskelijat valittavat siitä pakollisesta tilastotieteen kurssista. Hei haloo, jokainen psykan opiskelija käy keskimäärin 32 kurssia näiden neljän vuoden aikana. Yksi tilastotieteen kurssi siellä joukossa tuskin pilaa kenenkään yliopistokokemusta. Saatan ehkä olla vähän puolueellinen, sillä itse pidän tilastotieteestä kovastikin, ja otan juuri tuon kurssin ensi keväänä.

Hupsista, eksyin vähän aiheesta. Mitä yritän sanoa on se, että valinnanvapaus ja monipuolisuus on rikkaus, jonka tärkeyttä ei välttämättä heti huomaa. Moni on innoissaan lukion jälkeen, kun pääsee opiskelemaan sitä itselle mieluista asiaa, eikä tarvitse enää käydä niitä pakollisia matematiikan/uskonnon/mikä ikinä onkaan inhokkiaineesi -kursseja. Mutta onko se oikeasti ainoa asia, joka tässä maailmassa kiinnostaa? Kumpi on oikeasti tärkeämpää – se, että sinusta tulee valtavan hyvä jossain tietyssä asiassa, vai se, että sinulla on monipuolisesti tietoja ja taitoja monelta eri osa-alueelta? Mielestäni nämä eivät välttämättä ole toisiaan pois sulkevia asioita. 

Se, että on tilaa ottaa haluamiaan kursseja myös oman pääaineen ulkopuolelta, on tärkeää useasta syystä. Yksi on se, että saattaa löytää uusia kiinnostuksen kohteita. Täällä tarjotaan monia oppiaineita, joita ei lukiosta löydy, ja myös monia tiettyyn asiaan keskittyviä kursseja oppiaineiden sisällä. Esimerkiksi ”keittiökemian” kurssi, jossa kokataan ja samalla opiskellaan minkä takia se pulla kohoaakaan uunissa ja miten kiljua valmistetaan, voi houkutella monia opiskelijoita kemian laitoksen ulkopuolelta.  Saattaa jopa huomata, että haluaakin opiskella jotain ihan muuta, kuin mitä alun perin ajatteli (tai mitä vanhemmat ajattelivat…). Toisaalta voi käydä niinkin, että kokeilemalla kaikkea muuta todella varmistuu siitä, että juuri se oma pääaine on se, mihin haluaa eniten keskittyä. Joka tapauksessa prosessissa oppii jotain itsestään, omista heikkouksistaan, vahvuuksistaan ja mielenkiinnon kohteistaan. 

Monien vanhemmat ovat varmasti paasanneet siitä, ettei opiskelu mene koskaan hukkaan. En väitä, ettäkö tämä olisi aina ihan täysin totta. Ei ole mitään järkeä kiduttaa itseään opiskelemalla vuosi toisensa perään jotain, mikä ei kiinnosta ja mitä ei tule koskaan tarvitsemaan, jos sen ajan voisi käyttää johonkin parempaankin. Yleisesti ottaen voisin kuitenkin sanoa, ettei opiskelun ainoa tavoite ole opettaa tiettyjä faktoja tai edes taitoja – sen tavoite on opetella ajattelemaan. Mitä monipuolisemmin opiskelee, sitä paremmin oppii myös tarkastelemaan asioita monelta eri kantilta, ja löytämään luovia ratkaisuja ongelmiin Historian opiskeleminen opettaa löytämään syy-seuraus suhteita ja ennen kaikkea tärkeitä asioita ihmisluonteesta. Eri kulttuurien opiskelu laajentaa maailmankuvaa ja saa pohtimaan kriittisemmin omia ennakkoluuloja ja käsityksiä muista ihmisistä. Biologian opiskelu saattaa laittaa oman arvomaailman ja tärkeysjärjestyksen aivan uusiksi, ja herättää esimerkiksi pohtimaan ilmastonmuutosta tai omaa terveyttä aivan uudella tavalla. Kielten opiskelu opettaa löytämään toistuvia kaavoja ja sääntöjä, sekä käyttämään teoreettista tietoa (kielioppia, sanastoa) luovalla tavalla käytännössä. Ei kyse ole yleissivistyksestä, jolla saa itsensä vaikuttamaan fiksulta vieraiden silmissä. Kyse on jostain huomattavasti laajemmasta ajatus- ja toimintatapojen muutoksesta, joka pikkuhiljaa johtaa siihen, että ihmisestä tulee avoimempi, luovempi, ja hyvällä tavalla kriittisempi. Monipuolinen opiskelu auttaa oman identiteetin etsimisessä ja löytämään asiat, jotka oikeasti ovat itselle tärkeitä.

Psykologian tunneilla olen oppinut tarkastelemaan itseä ja muita uusilla tavoilla, ja ennen kaikkea alkanut kiinnittää huomiota omiin käyttäytymismalleihin ja pohtimaan niiden mahdollista syytä hieman tarkemmin. Lähi-Idän tunneilla olen tajunnut, että meistä kaikkein suvaitsevaisimmillakin on ennakkoluuloja, me kaikki olemme tietyssä määrin puolueellisia, ja että yleensä mikään ei ole niin mustavalkoista, kun miltä päällepäin näyttää. Neurotieteen tunneilla olen huomannut, ettei pienten tieteellisten yksityiskohtien opiskelu ole minun juttuni, jos en pääse soveltamaan sitä käytännössä. Biologian tunneilla olen oppinut miettimään valtion vaikutusta ravitsemussuosituksiin ja lääketeollisuuteen, ja sitä kautta sitä, kuinka suuri osuus rahalla ja vallalla on meidän tavallisten ihmisten terveydentilaan. Toki olen oppinut myös, mitkä ovat Gerogen Kellyn corollaryt, mitä tapahtui Iranissa vuonna 1979, mitä tapahtuu jos katkaisen hermoradat selkärankani vasemmalta puolelta nikaman 7 korkeudelta, ja kuinka oliiviöljyn päivittäinen käyttö vaikuttaa HDL kolesterolin määrään. Muistanko näitä pikkuasioita enää vuoden päästä? Tuskin edes ensi kuussa. Tunnenko kasvaneeni ihmisenä ja oppineeni jotain tärkeää elämästä? Todellakin.

Kaikilla ei ole näin suurta valinnanvapautta, mutta toivon silti, että jokainen ottaisi kaiken irti siitä, mitä on tarjolla. Oman mukavuusalueen ulkopuolelle astuminen ei ole koskaan pahasta! Jos koulun puolesta ei siihen ei ole mahdollisuutta, niin kansalaisopistoilta löytyy ties minkälaisia kursseja. Myös uusien harrastusten kokeileminen tai ihan vaikka kirjojen lukeminen voi ajaa saman asian. Jos taas on vielä siinä tilanteessa, että joutuu puurtamaan niiden pakollisten kurssien parissa, voi aina pyrkiä muuttamaan omaa suhtautumista. Voisiko näistä äidinkielentunneista sittenkin olla jotain hyötyä, vaikka haluankin opiskella matematiikkaa? Onko kemia oikeasti tosi tylsää, vai enkö vain pidä siitä, koska se on minulle vaikeaa? Jos on taipumusta perfektionismiin, voi olla hankalaa oppia oikeasti nauttimaan uuden oppimisesta ja olemaan keskittymättä pelkkiin arvosanoihin. Sitä kannattaa kuitenkin harjoitella. Itse stressaan edelleen jossakin määrin arvosanoista, mutta etenkin tämän syksyn aikana olen oppinut arvostamaan enemmän myös oppimisprosessia ja sitä, miten se on minuun vaikuttanut. Uskallan ottaa myös kursseja, joiden tiedän olevan minulle vaikeita, jos aihe ja professori vaikuttavat kiinnostavilta. 

Alun perin ajattelin kirjoittaa tämän syksyn kohokohdista, joulusta ja siitä, mitä odotan ensi keväältä. No, näin käy joskus (siis aika useinkin). Joulun vietän tosiaan Tahkolla perheen ja sukulaisten parissa. Lomalla on tarkoitus käydä vähän lisää sukuloimassa, ja tietysti tavata kaikkia ihania ihmisiä, joita en ole tässä muutamaan kuukauteen nähnyt. Minun lomani on onneksi melkein kuukauden mittainen, joten ehdin vähän aikaa ladata akkuja ennen kouluun paluuta. Hyvää ja rauhallista joulua kaikille! ♥

Vähän vanhempaa kuvamateriaalia, täällä Providencessa sää ei ole kovin jouluinen... 

Kiitospäivän tunnelmia

Hei!

Olipa mukavaa herätä tänä aamuna hyviin uutisiin! Harmi, kun en pääse juhlimaan muiden suomalaisten kanssa. Edes skumppaa en voi ostaa, kun ei ikä vielä täällä Jenkkilässä riitä. Suoraan sanottuna olin hieman skeptinen tasa-arvoisen avioliittolain läpimenemisestä, mutta mahtavaa välillä yllättyä positiivisesti. Hyvä Suomi! Pienin askelin kohti tasa-arvoisempaa, parempaa tulevaisuutta – ehkä vähän jäljessä muuta maailmaa, mutta parempi myöhään, kuin ei milloinkaan.

Kampus on ollut pari viime päivää erikoisen hiljainen. Lähes kaikki ulkomaalaiset opiskelijat, kuten myös kauempana asuvat amerikkalaiset, eivät ole kuitenkaan lähteneet koteihinsa, joten aivan yksin ei tarvitse olla. Kämppikseni lähti jo keskiviikkona ja tulee takaisin vasta sunnuntaina, joten saan nauttia vähän aikaa ihan ikiomasta huoneesta. Yritän parhaani mukaan olla huolehtimatta kohta edessä olevista loppukokeista ja käyttää aikaa ihan löhöilyyn ja nukkumiseen. Muutama elokuva on tullut jo katsottua (The Awakening nukkumaan mennessä ei ollut tosin ihan paras idea), pari kirjettä kirjoitettua, muutamia lehtiä luettua, ynnä muuta sellaista. Huomenna ajattelin lähteä keskustaan joululahjaostoksille ja ehkäpä elokuviin. Toivottavasti suurin ryysis on ohi, ja joitakin tuotteita vielä Black Fridayn jäljiltä hyllyissä!

Kuva: Satya Murthy CC

Kaikki ovat varmaan kuulleet kiitospäivästä ja saaneet TV-sarjojen perusteella jonkinlaisen kuvan siitä, kuinka sitä vietetään. Mutta mikä juhla tämä oikein on? Miksi se on amerikkalaisille niin tärkeä?

Kiitospäivää vietetään myös Kanadassa (vähän eri aikaan ja eri syystä), mutta täällä sitä juhlitaan aina marraskuun neljäntenä torstaina. Kiitospäivän juontaa juurensa vuoteen 1620. Tällöin noin sata uskonsa takia vainottua puritaania pakeni Isosta-Britanniasta Alankomaihin, ja sieltä Cape Codiin kuuluisalla Mayflower-aluksella. Cape Cod on siis Massachusettsin osavaltiossa (Yhdysvaltojen koillisosassa) sijaitseva niemimaa. Siirtolaiset perustivat Plymouthin kaupungin hieman Cape Codista pohjoiseen. Tällöin syksy oli jo pitkällä, ja he kärsivät ruoan puutteesta. Ensimmäisen, erityisen kylmän talven aikana yli puolet siirtolaisista menehtyi. Keväällä intiaanipäällikkö (pahoittelen sanavalintaa, en tiedä mikä tähän olisi poliittisesti korrekti) Massasoit sopi rauhanomaisesta rinnakkaiselosta siirtolaisten kanssa. Alkuperäiskansa antoi uudisasukkaille ruokaa ja opetti heille tärkeitä selviytymistaitoja, josta kiitollisina  siirtolaiset kutsuivat Massasoitin ja heimon jäsenet juhlimaan ja syömään kanssaan. Monet pitävät tätä kiitospäivän perinteiden alkuna. Toisaalta alkuperäiskansa oli viettänyt kiitospäivää jo satoja vuosia, tarkoituksenaan kiittää jumalaa onnistuneesta sadosta. Nykyäänkin kiitospäivä on useille pääosin uskonnollinen juhla.

Historiasta viis – kiitospäivän, kuten monen muunkin juhlan, alkuperäinen merkitys on tänä päivänä hieman menettänyt merkitystään. Amerikkalaisille kiitospäivä on ennen kaikkea perhejuhla, monille jopa joulua tärkeämpi. Kiitospäivänä perheenjäsenet (ja joissakin tapauksissa lähisukulaiset) matkustavat pitkienkin matkojen päästä saman katon alle illalliselle. Ennen ateriaa luetaan kiitosteksti, ja ruokalajit heijastavat vuonna 1621 alkuperäiskansan tarjoamia ruokia. Perinteiseen kiitospäivän pöytään kuuluu paahdettua kalkkunaa leivällä täytettynä (tosin nykyään suurin osa valmistaa täytteen erikseen, ei kalkkunan sisällä), karpalohyytelöä, perunamuusia ja ruskeaa kastiketta. Lisäksi tarjolla on usein juureksia tai vihanneksia, kuten bataattia, porkkanaa, vihreitä papuja tai herneitä. Lisäkkeet vaihtelevat perheestä ja osavaltiosta riippuen. Jälkiruokana on yleensä kurpitsapiirakkaa ja mahdollisesti muita piiraita, kuten pekaanipähkinä- tai omenapiirakkaa. Ruokajuomana on perinteisesti apple cider, kirpeä tuore omenamehu, tai viini.

Kuva: Tuchodi CC

Moni ottaa kiitospäivän jälkeisen perjantain töistä vapaaksi, ja kouluissa se on aina vapaapäivä. Perjantai tunnetaan nimellä Black Friday, jolloin kaupat aloittavat suuret alennusmyynnit, usein jo keskiyöllä. Yöllä (tai viimeistään perjantaina päivällä) shoppailu on monelle perheelle traditio siinä missä kiitospäivän ateriakin, ja etenkin äideille ja college-ikäisille tyttärille mahdollisuus tehdä yhdessä jotain hauskaa.

Jos kalkkuna ei innosta, suosittelen kokeilemaan ainakin kurpitsapiirakkaa. Meille suomalaisille se voi kuulostaa eksoottiselta, mutta olen leiponut kurpitsapiirakkaa moniin tapahtumiin ja illanistujaisiin, ja palaute on ollut lähes sataprosenttisesti positiivista. Kurpitsa on itsessään hyvin mieto, hieman makea kasvis, mutta piirakassa kanelin ja sokerin kera se pääsee oikeuksiinsa. Säilykekurpitsaa löytyy ainakin isompien markettien Amerikka-osastolta. Toki kurpitsan voi ostaa myös itse, keittää, ja soseuttaa survimella. Kurpitsapiirakka sopii hyvin myös suomalaiseen joulupöytään jouluisen maustuksen ansiosta.

Kuva: TheCulinaryGeek CC

Ainesosat

225 g maustamatonta tuorejuustoa

4,7 dl / 425 g kurpitsasosetta (yksi säilykepurkki vastaa tätä)

2,4 dl sokeria

¼ tl suolaa

1 muna + 2 keltuaista kevyesti vatkattuina

2,4 dl kevytkermaa (tai puolet kermaa, puolet maitoa)

0,6 dl sulatettua voita

1 tl vaniljasokeria

½ tl kanelia

¼ tl inkivääriä

1 valmis makea piirakkataikina (saa toki tehdä itsekin, jos intoa riittää)

Lisäkkeeksi kermavaahtoa, vaahtoutuvaa vaniljakastiketta, tai vaniljajäätelöä

Ohjeet 

Lämmitä uuni 175:n asteeseen. Painele taikina vuoan pohjalle.

1. Vatkaa tuorejuustoa hetki niin, että se hieman pehmenee ja notkistuu. 
2. Lisää sekaan kurpitsa ja vatkaa, kunnes ainekset ovat sekoittuneet.
3. Lisää sokeri ja suola, ja vatkaa hetki.
4. Lisää muna-keltuaisseos, kevytkerma ja sulatettu voi, ja vatkaa jälleen kunnes ainekset ovat sekoittuneet.
5. Lisää vielä vaniljasokeri, kaneli ja inkivääri, ja vatkaa, kunnes ne ovat sekoittuneet.
6. Kaada täyte piirakkapohjan päälle ja paista uunin keskitasolla noin 50 minuuttia. Kun otat piirakan uunista, täyte saa olla hieman pehmeä keskeltä, muttei kuitenkaan nestemäinen. Täyte jähmettyy vielä jonkin verran jäähtyessään.
7.  Tarjoile haluamasi lisukkeen kanssa. Piirakka on parasta kylmänä.

Näitä ikävöin - tai tulen ikävöimään

Hei!

Hupsista, melkein kuukausi on taas vierähtänyt viime postauksesta. Kiirettä on pitänyt, mutten myöskään ole oikein keksinyt, mistä voisin kirjoittaa. En sanoisi täällä olevan tylsää, päinvastoin, mutta päivät ovat olleet loppujen lopuksi melko samanlaisia.

Elämäni blondina päättyi ainakin vähäksi aikaa

Kohokohdat sitten viime postauksen:

• Selvisin hengissä ja kunnialla Lähi-idän kurssin kokeesta, joka koostui 15:sta esseestä (aikaa kirjoittamiseen 72 tuntia)
• Minusta tuli punapää
• Kävin pitkästä aikaa elokuvissa katsomassa Gone Girlin
• Ratsastusjoukkueesta otettiin vihdoin yhteyttä, ja try-outit ovat kahden viikon kuluttua
• Hain Student Language Exchange – ohjelmaan, ja pääsin toiselle haastattelukierrokselle – nyt vain odotellaan lopullista päätöstä (jos pääsen mukaan, opetan Suomen kieltä ja kulttuuria aiheesta kiinnostuneille opiskelijoille kerran viikossa ensi kevään aikana)
• Täällä satoi lunta, ainakin parin minuutin ajan

Siinäpä varmaan tärkeimmät. Torstaina oli viimeinen midterm (eli niin sanottu välikoe), ja nyt ensimmäistä kertaa pariin kuukauteen ei ole oikeastaan mitään kouluhommia. Olo on tietysti helpottunut, mutta toisaalta hämmentynyt. Kun ei olekaan enää selkeää päiväjärjestystä ja suunnitelmaa, ei oikein tiedä, mitä sitä tekisi. Pitäisikö lähteä kaupungille? Vai jäädä koko päiväksi sänkyyn katsomaan Netflixiä, kun kerrankin ehtii? Ei mutta nythän minulla on aikaa siivota! Lähteä Bostoniin päiväretkelle? Mennä vihdoinkin sinne joogaan, jonne minun on pitänyt mennä jo monta kuukautta? Osallistua kaikkiin kampuksella oleviin tapahtumiin ja yrittää sosialisoitua muiden pöllämystyneiden opiskelijoiden kanssa? Ei mutta minullahan on se yksi kirja, jonka olen halunnut lukea!

Ensi viikolla on tosiaan Thanksgiving, joten keskiviikosta eteenpäin ei ole koulua. Suurin osa opiskelijoista lähtee kotiin perheittensä pariin, mutta meitä jää tänne kampuksellekin ihan mukava määrä. Ensi viikolla lupaan kertoa vähän tarkemmin siitä, mikä juhla tämä Kiitospäivä nyt oikein olikaan, ja kuinka sitä täällä juhlitaan. Kiitospäivä on yksi lempijuhlistani täällä Yhdysvalloissa, ja tulen varmasti viettämään Suomessakin sitten, kun täältä aikanaan kotiudun. Ihan vaan kurpitsapiirakan takia, jos ei muuten. Siitäpä tulikin mieleeni – mitä kaipaan kotoa, ja mitä jään kaipaamaan täältä palatessani Suomeen lomille? (Perhe ja ystävät puuttuvat listalta, koska ne ovat vähän turhan itsestäänselviä!)

5 asiaa, joita kaipaan kotoa

1. Sauna

Lämpimällä ilmalla minulla ei ole niin ikävä saunaa, mutta nyt kun sää alkaa pikkuhiljaa viilentyä, olisi ihanaa mennä saunaan lämmittelemään. Saunominen on myös rentouttavaa ja minusta tuntuu, että siellä oikeasti tulee puhtaammaksi, kuin pelkästään käymällä suihkussa. Kuollut iho kuoriutuu helpommin pois ynnä muuta vastaavaa.

2. Yksityisyys

Tämäkään ei ole yleensä mikään ongelma, sillä tulen hyvin toimeen huonekaverini kanssa, ja vietämme kumpikin loppujen lopuksi melko vähän aikaa huoneessamme. Toisinaan kuitenkin tulee tilanteita, kun on niin väsynyt, stressaantunut tai alakuloinen syystä tai toisesta, että haluaisi olla vain vähän aikaa yksin. Kirjasto on aina hiljainen pakopaikka jos sellaista tarvitsee, mutta ei sielläkään juuri yksityisyyttä ole. Pitkään omillaan asuneena tähän on ollut vähän totuttelemista.

Oma kämppä, voi kuinka sinua kaipaankaan!

3. Rahka

Monet kertovat kaipaavansa salmiakkia tai Fazerin suklaata, mutta minä kaipaan kyllä eniten rahkaa. Suomessa sitä kului yleensä vähintään purkki päivässä, yleensä puolukoiden kera. Täällä on onneksi kreikkalaista maustamatonta jogurttia, joka on melko samantapaista, kuin rahka (ei siis vastaa oikeastaan yhtään Suomessa myytäviä kreikkalaisia jogurtteja). Puolukoita täältä ei tosin saa.

4. Suomen kieli

Englannilla pärjää, mutta ei se ole kuitenkaan sama asia, kuin äidinkieli. Usein alan selittää jotain asiaa ja huomaan kesken lauseen, ettei minulla ole hajuakaan, miten muotoilisin asiani järkeviksi lauseiksi. Kyllä sitä edelleen joutuu miettimään enemmän kuin suomea puhuessa, mikä on välillä väsyttävää. Hävettää myös se, kun en aina saa selvää, mitä minulle sanotaan.

5. Oma vaatekaappi

Siis on minulla täälläkin vaatekaappi, itse asiassa paljon parempi, kuin kotona. Ongelma on kuitenkin sen sisältö. En saanut pakattua kovin paljon vaatteita mukaan, ja varsinkin talvivaatteiden suhteen tilanne on aika heikko. Kaikkea en kuitenkaan viitsisi ostaa, kun tiedän, että minulla on ne kotona. Tämä tilanne onneksi korjaantuu joululoman jälkeen, kun saan tuoda matkalaukullisen tavaraa mukanani takaisin kampukselle.

5 asiaa, joita tulen kaipaamaan täältä

1. Ruoka

En tarkoita nyt välttämättä ruokaa itsessään, vaan sen helppoa saatavuutta. Kävele portaat alas ja saat kolmesti päivässä lähes Ruotsin laivaa vastaavan buffet-tarjoilun. Enkä edes liioittele. Toisaalta jos buffet ei innosta, meal crediteillä tai pisteillä saa myös jogurtteja, hedelmiä, muffineita ynnä muita välipaloja, tai makusi mukaan valmistettuja burritoja, salaatteja, grillilautasia, tai ihan mitä vain. Ruokatarjoilusta en kyllä keksi yhtään mitään valittamista.

2. Kuntosali

Alakerran kuntosali ei ole hienoin mahdollinen, mutta kynnys lähteä salille on mukavan pieni. Voi vaihtaa vaatteet omassa huoneessa, eikä tarvitse astua edes ulos. Toisaalta jos haluaa vähän hulppeammat puitteet, upouuteen, suurempaan kuntosaliin/uimahalliin on huimat 500 metriä matkaa. Tällaisiin ”luksuksiin” varmaan turtuu nopeasti, mutta ainakin toistaiseksi olen yrittänyt muistaa arvostaa joka kertaa, kun minun ei ole tarvinnut etsiä keskustasta autolle parkkipaikkaa tai miettiä, miten kuivaan itseni Fressin suihkutiloissa pyyhkeen jäätyä kotiin.

3. Aurinko

On se ihan mukavaa, kun on melkein joulukuu, ja silti saa herätä aamuisin auringonvaloon. Ja sitä valoa riittää ihan iltaan asti. Täällä huoneessa on myös hyvät lamput, mikä ei energiensäästölamppujen aikakaudella ole aina taattua. Talvisin pimeys tekee minut usein väsyneeksi ja ärtyneeksi, joten valaistus on minulle tärkeä juttu!

4. Lämpö

Vaikka Rhode Island onkin täällä pohjoisessa, niin ilma on yleensä jonkun verran Suomea lämpimämpi. Kesä on pidempi ja talvi lyhyempi. Ihanaa on myös se, että täällä huoneessa on hyvä lämmitys, ja pattereita on helppo säätää itse (rakkaalla äidilläni on tapana varmistaa kotimme lämpötilalla se, etteivät talvivaatteet vaan ja kaapinpohjalle pölyttymään). Myös koululuokat ovat lämmitettyjä, eikä sisällä tarvitse olla takki päällä ja sormikkaat kädessä, niin kuin lukiossani talvisin.

5.  Ihmiset

Koskaan ei tarvitse olla yksin. Vaikka olisi kuinka ujo ja varautunut, niin täällä tulee pakostakin  vaihdettua ainakin muutama sana huonekaverin, naapureiden, ruokalatyöntekijöiden tai opettajien kanssa. Vaikka itse olen melko hiljainen, nautin silti siitä, että ympärillä tapahtuu.

Mitä te lukijat kaipaatte eniten Suomesta ulkomailla ollessanne? 

Töistä (ja ilmaisesta kahvista)

Heips!

Pahin koerumba ja stressi hellittivät lopulta, ja pari viimeistä viikkoa ovat olleet vähän rennompia. Mitään kovin ihmeellistä en ole tehnyt, vaan käyttänyt ylimääräisen ajan pääasiassa pidempiin yöuniin, mikä on kyllä vaikuttanut mielialaan ja jaksamiseen huimasti! Tällä hetkellä fiilikset ovat hyvät myös ihan siksi, että olemme kämppikseni kanssa popittaneet Taylor Swiftin uutta levyä ihan innoissamme. Kyllä, tunnustan rakkauteni Taylor Swiftiä kohtaan ihan avoimesti. Tehkää sen perusteella mitä johtopäätöksiä haluatte :D Ensi viikolla alkaa uusi koesuma, ja minulla on kolme koetta peräkäkisinä päivinä. Nyt kun ensimmäiset kokeet ovat takanapäin, on olo kuitenkin jo vähän varmempi näidenkin suhteen, vaikka opiskeltavaa riittää vähintään yhtä paljon, kuin viimeksikin.

Sittenpä asiaan, eli lupailemaani työpostaukseen! Töiden saannissa ei sinänsä ollut mitään vaikeuksia, sillä BuDS:illa (Brown university Dining Services) on koko ajan pieni pula työntekijöistä. Ulkomaalaisena oppilaana minun piti kuitenkin, yllätys yllätys, hoitaa melkoinen liuta eri paperiasioita ennen työnhakua. Onneksi näihinkin asioihin annettiin selkeät ohjeet, ja apua sai tarvittaessa. Loppujen lopuksi suurin työ tehtiin puolestani. Minun piti vain osata viedä oikeat maahantulolomakkeet oikeaan paikkaan, täyttää pari lomaketta netissä ja hakea sosiaaliturvakorttia. Kortin hakeminen on ehkä työläin osio; täytyy saada todistus työnantajalta, hankkiutua paikan päälle sosiaaliturvatoimistoon, suorittaa pakolliset turvatoimet, ja odotella omaa vuoroaan odotushuoneessa pahimmillaan useamman tunnin ajan. Itse suoriuduin ulos reilussa tunnissa, ja kortti tuli minulle postissa noin kuuden viikon kuluttua (tehokasta?). Onneksi työt voi aloittaa jo ennen kortin saapumista.

Työvuorot ovat todella joustavia. Jokaisella täytyy olla vakituisena vähintään 8 tuntia viikossa, mutta lisäksi voi tuurata muiden työntekijöiden vuoroja, tai tehdä vuoroja, joilla ei ole sillä hetkellä työntekijää. Ulkomaalaisena töitä saa tehdä kouluaikana enintään 20 tuntia viikossa. Tuskinpa kukaan sen enempää ehtisikään. Minulla on vakituisena 9 tuntia viikossa, mutta työskentelen yleensä 11-13 tuntia vähän omasta aikataulusta ja tarjolla olevista vuoroista riippuen. Jos tietää, ettei pääse jonain päivänä töihin, asia hoituu muutamalla hiiren klikkauksella. Lähes joka kerta joku ystävällinen henkilö ottaa vuoron itselleen – varsinkin, jos on ajoissa liikkeellä. Vuorojen vaihtaminen ja hyväksyminen tapahtuu siis kätevästi netin välityksellä, ja minulle tulee aina sähköpostiin viesti siitä, jos joku ilmoittaa tarvitsevansa tuuraajaa.

Onpas joku pyyhkinyt pöydät kiiltäviksi, heh

Töissä on mistä valita. Toiset työpaikat ja vuorot ovat kuitenkin suositumpia kuin toiset, joten kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Kampuksella on ainakin 10 eri kahvilaa ja ruokalaa, joihin tarvitaan kassatyöntekijöitä, salaatinpilkkojia, pizzanpaistajia, ruokakuormien purkajia… Mitä nyt vain voi ruokapalveluihin kuvitella kuuluvan. Vuorojen pituus vaihtelee kahdesta neljään tuntiin, ja vuoroja on aamukuudesta yö kolmeen. Minä olen vakituisena alakerran ruokalassa ”kassalla”, sekä leipomossa työntekijänä. Ruokalan kassalla ei käytännössä tarvitse olla rahan kanssa juurikaan tekemisissä, sillä 95% opiskelijoista maksaa meal crediteillä suoraan kortilta. Työnkuvaan kuuluu siis pääasiassa vetää sisääntulevien opiskelijoiden kortit lukijan läpi, ja iltaisin pyyhkiä pöydät. Melko leppoisaa puuhaa. Leipomossa työt ovat vaihtelevampia, ja työparini kanssa olemme muun muassa rasvanneet pizzapannuja, muotoilleet keksejä taikinasta, paloitelleet ja asetelleet tarjoille erilaisia leipomuksia, pyöritelleet sämpylöitä, ynnä muuta vastaavaa. Leipomon ja kassan lisäksi olen ollut muutamia kertoja keittiössä töissä (yleensä kasvisten pilkkomista tai voileipien tekoa) tai jakamassa opiskelijoille to-go bokseja.

Hiljaisina hetkinä on aikaa lukea 

 Palkkaa maksetaan joka toinen viikko, ja se kasvaa sen mukaan, mitä pidempään on ollut töissä. Tuurauksesta saa myös lisäbonuksia. Koska työ ei ole mitään rakettitiedettä, ei palkkakaan ole mikään hurjan suuri, mutta mielestäni ihan riittävä. Kyllä sillä toimeen tulee. Palkan lisäksi jokaisen työvuoron yhteydessä saa syödä ilmaiseksi, ja työntekijät saavat kaikista kampuksen kahviloista kahvin/teen/virvoitusjuomat ilman maksua. Jos kahvia kuluu paljon (niin kuin minulla ja varmasti monella muullakin), niin ilmaiset juomat ovat aika suuri etu. Yksikin kuppi päivässä tekee jo noin $50 kuussa.

Työskentelymahdollisuudet varmasti vaihtelevat vähän koulusta riippuen, mutta jotain luulisi löytyvän ihan jokaiselta kampukselta. Kaikille Yhdysvaltoihin opiskelemaan lähteville/lähtöä suunnitteleville suosittelen kovasti! Itse olen tykännyt työstäni tosi paljon, ja tutustunut sitä kautta myös moniin mahtaviin ihmisiin. Opiskelun lomassa työt tuntuvat usein jopa rentouttavilta – varsinkin keittiössä tai leipomossa, kun keksejä pyöritellessä voi samalla rupatella työparin kanssa.

Kysykäähän jos jotain tulee mieleen, tai haluatte kuulla jostain enemmän! Tässä loppukevennykseksi vielä orava, joka halusi syödä lounaani.

Syyspäivä

Lupaamani työpostaus on - noh, työn alla. Viimeistelen sen huomenna, mutta sitä odotellessa muutamia kuvia lauantailta! 

Water fire, uusi imuri ja muita ilonaiheita

Moikka!

Taas on vierähtänyt hetki viime postauksesta, mutta ei voi mitään – aina sitä jää odottamaan, että meno vähän rauhoittuisi, mutta niin ei koskaan tapahdu. Nytkin kirjoitan tätä puolenyön aikaan, takana muutamat alle kuuden tunnin yöunet ja aikainen herätys huomenna. Tahdon (+kahvin ja Monster-juomien) avulla on kuitenkin selvitty, ja helpotuksekseni voin ilmoittaa, että huomenna tämän koeryppään viimeinen koe on ohi! Se, että olen keskittynyt tuohon kokeeseen tarkoittaa tosin sitä, että olen jäänyt kahdesta muusta aineesta pari viikkoa jälkeen, joten viikonloppu meneekin varmaan sitten niiden kertailussa. Rauhallinen lauantaipäivä neurotieteen kirjan kanssa tuntuu kyllä tällä hetkellä oikein rentouttavalta ajatukselta tähän verrattuna. Huolestuttavaa. 

Jotain pitää kyllä keksiä, että aikaa jäisi vähän rentoutumiseenkin – totuushan on se, että lukemista riittää, vaikka kuinka kovasti yrittäisi saada kaiken tehtyä. Pidän itseäni melko rauhallisena ihmisenä, mutta stressi ja univaje ovat saaneet minusta ihan uusia puolia esille. Yleisen ärtyneisyyden lisäksi olen huomannut tulleeni erityisen herkäksi äänille, ja esimerkiksi meluisassa ruokalassa istuminen tuntuu lähes mahdottomalta. Myös akne on pahentunut niin paljon, että minun oli pakko varata huomiseksi lääkäriaika. Naama on kuin 15-vuotiaalla pojalla murrosiän pahimmassa vaiheessa. Jos kenelläkään on hyviä vinkkejä koulustressin lievittämiseen, niitä otetaan mielellään vastaan! 

Sunnuntaina otin itselleni vapaapäivän opiskelusta, mikä tuli kyllä tarpeeseen. Käytiin kämppiksen kanssa elokuvissa katsomassa This is where I leave you, joka ei ollut mikään maailman mahtavin katselukokemus, mutta ei huonokaan. Pääasia, että pääsi elokuviin! Shoppailtiin samalla vähäsen, ja ostin aivan ihanan treenitopin Gapista neljäsosalla alkuperäisestä hinnasta. Löysin myös sattumalta lempiripsarini, jota ei Suomessa ole myyty enää vuosiin. 

Amazonista tilaaminen on helpottunut huomattavasti nyt, kun postikuluja ei yleensä ole ollenkaan, ja tavarat tulevat perille parissa päivässä. Tilasin sieltä muun muassa imurin parilla kymmenellä eurolla, ja hyvin toimii! Jopa minä osasin koota, ja tuo on tosi näppärä tällaisen pienen huoneen imurointiin. Ei ole tarvetta johtojen kanssa, muttei tarvitse myöskään rikkoa selkäänsä, niin kuin rikkaimureiden kanssa voi käydä. Tuossa on jopa omat säädöt matoille ja lattialle. 

Muita pieniä ilonaiheita viimepäiviltä: Sunnuntaina annoin erään tutustumassa olleen äidin ja tämän tyttären käyttää kortiltani ”vierasruokalut”, sillä heillä ei ollut tarpeeksi käteistä illalliseen, eikä ruokaloissa voi maksaa kortilla. He tulivat hirmuisen iloiseksi ja kehuivat, kuinka hyvän kuvan annan koulusta, josta minä tulin tietenkin myös iloiseksi (ja seitsämän dollaria rikkaammaksi – sen verran heillä oli rahaa). Tiistaina minä sain vuorostani hyvää palvelua. Halusin ostaa puurohiutaleita, mutta ne sattuivat olemaan lähikaupassa alennuksessa, ja sen takia loppu. Olisihan siellä ollut kaiken maailman kaneliomenaruskeasokerimarjapuuroaineksia, mutta kun minä halusin sitä tavallista! Noh, marssin kampuksen omaan myymälään. Siellä oli kyllä kaurahiutaleita, mutta myyjä ei saanut kassaa toimimaan. Seuraavaksi kävelin taas toiseen päähän kampusta. Tässäkin kaupassa oli kaurahiutaleita, mutta yksi paketti olisi maksanut melkein kuusi dollaria. Melkein sorruin ostamaan sen, mutta onneksi en tehnyt sitä. Illalla, kun menin uudestaan lähikauppaan huomatakseni puuron olevan edelleen loppu, myyjä tuli kysymään, tarvitsenko apua. Kerroin etsiväni puurohiutaleita, jolloin hän sanoi hakevansa heti lisää takahuoneesta. Pian myyjä palasi takaisin kilon paketti kaurahiutaleita kädessään ja pahoitteli, ettei pienempiä ollut enää jäljellä, mutta lupasi myydä minulle tuon ison samaan hintaan - $1.50. Nyt on puuroa muutamalle aamulle!

Tässä vielä. muutamia kuvia öisestä kampuksesta/Providencesta ja Water fire -tapahtumasta.

Olen jo pitkän aikaa halunnut tehdä postauksen rakkaasta työpaikastani, mutta se on jäänyt aina ajatuksen tasolle. Lupaan toteuttaa sen seuraavana –toivottavasti mahdollisimman pian!

Kaksi päivää elämästäni

Heips!

Tällä hetkellä makaan yksin kuumeessa sängyn pohjalla muiden valmistautuessa 250-vuotistansseihin. Tänään olisi ollut myös Brown-Harvard jalkapallopeli, ulkona 27 astetta lämmintä ja auringonpaistetta. Hieman ketuttaa, joten päätin käyttää tämän ajan kuvapostauksen toteuttamiseen. Tässä siis pieni kurkistus People's Climate Marchiin sekä ihan tavalliseen torstaipäivääni!

Sunnuntai

Aamulla herätyskello pirisi kello 4:55. Ei kai siinä auttanut muu kuin nousta. Laahustimme porukalla bussin lähtöpaikalle kaupungintalon (?) eteen.

 Bussissa tunnelma oli tiivis. Niin suloiselta kuin keltaiset koulubussit ehkä ulospäin näyttävätkin, niin sisältä ne ovat todellakin mitoitetut pienille koululaisille. Lähekkäin olevat penkit ovat kuulemma turvallisuuskysymys. Asentaisivat mieluummin turvavyöt...

Perille saavuimme yllätys yllätys pari tuntia myöhässä, sillä New Yorkissa bussi liikkuu noin 2:n kilometrin metrin tuntivauhtia. Ehdimme kuitenkin hyvin mukaan, vaikka marssi olikin jo periaatteessa alkanut.

Eteneminen oli hidasta, enkä jaksanut laahustaa koko matkaa ihmisjoukossa (ihmisiä oli kuulemma yli 200 000!). Niinpä poikkesin välillä reitiltä keskuspuistoon, Manhttanille, Starbucksiin, ja lopulta Hudson-joen varrelle lukemaan kirjaa.

Marssin loputtua olin aivan puhki, kuten varmasti kaikki muutkin osallistujat. Lähdimme takaisin kohti Providencea kuuden aikaan illalla, ja olimme lopulta perillä vasta vähän ennen puoltayötä (vaikka matkan pitäisi muka kestää vain 3,5h). Vaikka päivä oli melko raskas, oli kuitenkin mukavaa päästä vaihtelun vuoksi näkemään, millaista se elämä kampuksen ulkopuolella oikein olikaan.

Torstai

Aamu alkoi psykologialla ja kahvilla. Aiemmin olen ollut liian pihi ostamaan kahvia, mutta New Yorkissa ihastuin Starbucksin uuteen blonde roast -kahviin niin kovasti, että totesin sen olevan kahden dollarin arvoista - ainakin aikaisina aamuina. Professori puhui Freudista ja etenkin viime aikoina tehdyistä psykoanalyysia koskevista tutkimuksista. Lopulta professori ryhtyi kertomaan meille siitä, miten Hitleriä on analysoitu Freudilaisittain, ja meinasi taas innostua puhumaan yliaikaa. Psykan tunnit ovat kyllä ihan lemppareita!

Luennon jälkeen minulla oli muutama tunti vapaata, joten suuntasin kirjastoon kertaamaan ensi viikolla olevaan neurotieteen kokeeseen. Kampuksella on muutama kirjasto, mutta pidän tästä kaikkein eniten. Kirjasto on koko Providencen korkein rakennus, mutten ole itse asiassa koskaan käynyt ylemmissä kerroksissa, missä varsinaiset kirjat ovat. Minä, kuten suurin osa muistakin oppilaista, käytän hyväkseni pääasiassa pohjakerroksen lukutilaa. Niin sanottu study center on täynnä tietokoneita, sohvia ja pöytiä, ja se on jaettu eri osiin melutason mukaan. Paikka on auki kellon ympäri, joten tänne voi tulla opiskelemaan rauhassa vaikkapa aamukolmelta seinänaapurien pitäessä pippaloita.

Lounasta ennen seuraavaa luentoa. Omeletti-baari on ihan paras - sen kun täytät lapun omien mieltymystesi mukaan, ja saat haluamasi munakkaan.

Luennolla lähes puoli tuntia aikaisessa. Olenko ainoa? Näköjään en.

Vihdoin olemme päässet neurotieteessä solutasolta aivoihin asti - jee! Professori oli tuonut jopa oikeat aivot tunnille mukaan. Pelottavaa.

Seuraavaksi Lähi-itää. Tykkään tästä luokkatilasta tosi paljon, sillä se on kampuksen kaikkein uusimmassa rakennuksessa. Kivan pitsakan seinät pitävät ainakin hereillä! Olemme käsitelleet tällä kurssilla paljon melko raskaitakin aiheita, joten tänään otimme vähän rennommin ja käytimme suuren osan tunnista musiikkivideoiden katseluun. Toki tässäkin oli jonkinlainen idea takana, sillä olimme ennen tunnille tuloa lukeneet pari artikkelia siitä, miten Internetin, television ja muun median yleistyminen vaikuttaa arabimaissa.

Ruokaa, omnom.

Salille! Alakerran kuntosali ei ole kampuksen isoin eikä hienoin, mutta kätevästi hissimatkan päässä, ja yleensä erittäin hiljainen. Salilta löytyy muutama jouksumatto, kuntopyöriä, vapaita painoja ja kaikki peruslaitteet, joten miksipä sitä kauemmas lähtisikään. Täällä on mukava käydä muutaman kerran viikossa rentoutumassa ja pitämässä huolta siitä, että jaksaa kävellä kampuksen toiseen päähän vielä ensi vuonnakin.

Päivän päätteksi vielä vähän luettavaa psykologian ja Lähi-idän kursseille.

Rentouttavaa sunnuntaita kaikille, toivottavasti syysflunssa ei iske teihin! Postaustoivomuksia otetaan vastaan :)