sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Syksyn kurssikombo

Ensimmäiset pari viikkoa ovatkin hurahtaneet vauhdilla. Tekemisen puutteesta tai tylsistymisestä ei ainakaan voi valittaa. Nyt meno onneksi hieman rauhoittuu, sekä koulun että sosiaalisen elämän suhteen, joten toivon ehtiväni kirjoittamaan välillä tännekin. Parin viikon kokemuksella voin kertoa vähän tarkemmin tämän syksyn kursseista!

Personality and clinical assessment

Persoonallisuuspsykologian labrakurssi. Kurssin vaatimuksena oli hyväksytysti suoritetut persoonallisuuspsykologian ja statistiikan kurssi, joissa opittuja taitoja päästään nyt toteuttamaan käytännössä. Teemme pienimuotoisia tutkimuksia erilaisiin persoonallisuuden osa-alueisiin ja teoriohin pohjautuen, ja käytämme SPSS:ää, Exceliä ynnä muita tietojen analysointiin. Kurssiin sisältyy paljon pari- ja ryhmätyötä sekä tietysti tutkimusraporttien kirjoittamista. Professori on mahtava – sama, joka opetti minulle statistiikkaa viime keväänä – ja luokkakoko on mukavan pieni (16 henkeä). Jos pitäisi valita lempikurssini, se olisi tällä hetkellä varmaan tämä. Vertailu on tosin aika hankalaa, kun jokainen kurssini on niin erilainen.

Feminist utopias and dystopias



Tämä kurssi on periaatteessa sukupuolentutkimusta, mutta samaa kurssia on hieman eri painotuksilla pidetty myös kirjallisuuden kurssina. Kurssin kirjat kuvaavat siis jokainen feminististä dystopiaa tai utopiaa, mutta mukana on eri kaunokirjallisuuden lajeja useilta eri aikakausilta. Luemme tietyn sivumäärän ennen jokaista tuntia, ja kirjoitamme lyhyen raportin siitä, mitä ajatuksia lukemamme meissä herätti. Tunneilla keskustelemme kirjoista ja niistä esiintyvistä aiheista – toisinaan puhumme myös kirjoja koskevista tutkimusartikkeleista, joita saamme luettavaksi viikoittain. Keskustelu painottuu tietysti siihen, mikä merkitys kirjoissa käsiteltävillä aiheilla on tänä päivänä, ja teemaan liittyviin ajankohtaisiin tapahtumiin. Professori on aivan ihana vanhempi naishenkilö, joka on sekä sukupuolentutkimuksen että kirjallisuuden professori. Tämäkin on pieni luokka, 20 henkeä, joten keskustelu tunneilla sujuu oikein mukavasti. Mahtavaa lukea oikeasti hyvää kaunokirjallisuutta ainaisten tutkimusten ja oppikirjojen sijaan. Ja sitten vielä päästä keskustelemaan siitä muiden ihmisten kanssa, joita oikeasti kiinnostaa! Tykkään! (Pitää meidän kirjoittaa muutama ihan ”oikeakin” pidempi essee kurssin aikana. Niihinkin saa onneksi aiheet päättää itse).

Introduction to sleep

Kurssi on sitä miltä kuulostaakin, eli käsittelee nukkumista. Tämä on psykologian kurssi, joten keskitymme sekä unen neurologisiin että emotionaalisiin puoliin. Kurssilla opimme muun muassa miten unta tutkitaan, miten uni vaihtelee eli lajien välillä, kuinka aivot säätelevät unta, ja minkälaisia ongelmia nukkumiseen voi liittyä. Kurssin aikana luemme tietenkin kirjoja ja raportteja, teemme pieniä projekteja, pidämme esitelmiä ynnä muuta. Tämänkin kurssin professori on vanhempi naishenkilö, joka on itse tutkinut nukkumista jo kymmeniä vuosia. Professori on niin hauska ja niin innostunut aiheesta, että luennot nukkumista säätelevistä aivojen osista ja hormoneistakin kuuntelee ihan mielellään.

Swedish

Ruotsi jatkuu samaan malliin kuin viime keväänäkin. Opiskelijoita taitaa olla kuusi tai seitsämän. Tunneilla keskitymme puhumiseen, tuntien välissä lukemiseen ja kirjoittamiseen. Sama rento meininki kuin ennekin, mutta läksyjä on kyllä ihan riittävästi. Kurssilla on melko eri tasoisia opiskelijoita, mutta se ei juuri haittaa – aloittelevammat vain lukevat ja kirjoittavat lyhyempiä ja yksinkertaisempia tekstejä. Toisinaan kertaamme myös tarpeellisia kielioppiasioita.

Siinäpä tämän syksyn kombo. Olen erittäin tyytyväinen!


Seuraavassa postauksessa, jonka toivottavasti ehdin kirjoittaa muutaman päivän sisällä, kerron tarkemmin siitä, mitä olen täällä tähän mennessä puuhaillut. Talon asukkaat ovat pitäneet hyvää huolta siitä, että varsinkin meille uusille tulokkaille riittää ohjelmaa!

torstai 10. syyskuuta 2015

Vuosi numero kaksi



Moikka vaan pitkästä aikaa!

Kesän aikana tulikin sitten aika reilun mittainen tauko bloggaamisesta. Eipä minulla juuri olisikaan ollut kerrottavaa, ainakaan näin opiskelijaelämään liittyen. Nyt ihanan pitkä loma on ohi, luennot alkoivat eilen, ja pyrin taas päivittelemään kuulumisia niin usein kun ehdin!
Neljän kuukauden loma teki hyvää. Se on niin pitkä aika, että ilman mitään puuhaa siinä saattaisi kyllästyä. Täällä oletetaankin, että suurin osa opiskelijoista joko työskentelee, on harjoittelussa, avustaa tutkimuksen teossa  tai ottaa kesäkursseja. Toki ihan kunnon lomailun ja rentotuminen on tärkeää, ja pitkällä vapaalla varmistetaan, että siihenkin jää aikaa.

Itse olin suurimman osan ajan lomasta töissä Arnoldsilla. Kahviloissa työskentely tuli tutuksi viime vuonna täällä kampuksella, joten lähtökohdat olivat sinäänsä ihan hyvät, vaikken alaa ole opiskellutkaan. Työ oli yllättävän haastavaa: opeteltavaa ja muistettavaa oli kauheasti, iltaisin kahvila piti hoitaa ja sulkea yksin, ja asiakkaita riitti. Onneksi alun jännityksen, mokailun ja huolehtimisen jälkeen homma alkoi sujua mukavasti. Työkaverit olivat todella mukavia, työtehtävät vaihtelevia, ja asiakaspalvelu palkitsevaa. Voisin hyvin kuvitella työskenteleväni samantapaisissa tehtävissä myöhemminkin.

Töiden loputtua elokuussa matkustin neljäksi viikoksi rakkaani luokse Uppsalaan. Onneksi elokuussa sää parani huomattavasti, joten pääsimme nauttimaan auringonpaisteesta ja helteestä. Oli ihanaa elää ihan tavallista arkea yhdessä ilman jatkuvaa huolta siitä, että taas kohta toisen pitää lähteä jonnekin. Kaukosuhteessa ollessa yhdessä ruokakaupassa käymisenä, aamukahvit ja jopa pyykinpesun oppii näkemään aivan uudessa valossa.

Kesääni kuului toki myös perheen kanssa olemista, sukulaisten ja ystävien tapaamista ynnä muuta lomaan kuuluvaa. Kaikin puolin onnistunut kesä, jonka jälkeen tuntuu ihan hyvätä palata takaisin opiskelujen pariin.

Tänä vuonna asun siis Buxtonissa, joka sijaitsee ihan keskellä kampusta. Huonekaverin ja paikan vaihtuminen jännitti vähän, mutta onneksi tunnen ainakin jotenkuten suuren osan talossa asuvista. Seuraavien viikkojen aikana tulen varmasti tutustumaan kaikkiin vielä paremin. Meillä on tapana pitää ovia auki aina huoneissamme ollessamme, kokkailla yhdessä, hengailla vapaa-aikana toistemme huoneissa tai yhteisissä tiloissa, sekä tietysti järjestää vähän virallisempaakin ohjelmaa. Kesän aikana talo remontoitiin ja kaikki huonekalut uusittiin, joten kyllä täällä kelpaa asustaa!

Ensimmäiset kaksi päivää olivat aikamoista tuskaa helteen takia. Pitäisi varmaan osata nauttia tästä kun Suomessa syksy tulee päälle jo kovaa vauhtia, mutta 34 astetta alkaa olla jo vähän liikaa. Etenkin, kun huoneessa ei ole minkäänlaista ilmastointia. Tänään heräsin viideltä aamulla (jet lag on vielä vähän ongelma) siihen, kun ulkona sataa kaatamalla ja ukkonen jyrisee. Lämmin täällä on silti, mutta sade virkistää kuitenkin vähäsen. Tosin juuri tämän sateen takia en oikein pystynyt ottamaan kuvia ulkoa, joten saatte niitä hieman myöhemmin.




Koska heräsin niin aikaisin ja huone muistuttaa saunaa, tulin yllätys yllätys kirjastoon lueskelemaan ja nauttimaan upouudesta läppäristäni. Olen jo melko varma siitä, mitä kursseja olen tänä syksynä ottamassa, mutta saatte niistä esittelyt sitten, kun jokaisesta on ollut ensimmäinen luento. Lupaan esitellä myös huoneeni, kunhan saan sen näyttämään vähän enemmän kodilta.

Kuulumisiin, ja nauttikkaahan viikonlopusta!