. Minä .

Hei!

Täällä kirjoittelee -94 syntynyt kuopiolaistyttö. Blogini keskittyy pääasiassa arkielämääni ja Yhdysvalloissa opiskeluun, mutten epäröi postata muihinkaan aiheisiin liittyen silloin, kun inspiraatio iskee.

Valmistuin Kuopion Lyseon IB-linjalta keväällä 2014. Nyt aloitan ensimmäisen vuoteni Brownin yliopistossa, joka sijaitsee Providencessa Rhode Isladin osavaltiossa. Pääaineenani minulla on aikomuksena lukea psykologiaa. Pidän myös esimerkiksi kielistä ja kirjallisuudesta, neurotieteistä ja tilastotieteestä (kyllä, luit oikein).

Luonteeltani olen tyypilliseen suomalaiseen tapaan hieman varautunut. Vieraiden silmissä olenkin järkevä ja jopa hieman etäinen, mutta kavereiden seurassa melkoinen höpöttäjä. Innostun helposti ja lähden avoimin mielin mukaan kaikkeen uuteen. Harrastuksiini kuuluvat muun muassa ratsastus, musiikki, leipominen, lukeminen ja kirjoittaminen.

Toivottavasti viihdyt blogissani! Jätä ihmeessä kommenttia – myös parannusehdotuksia otetaan mielellään vastaan.

Täällä minä olen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti